Vihdoinkin runokirja



Enhän sitä ole odottanutkaan kuin koko elämäni ;D


Olen kirjoittanut niin kauan kuin muistan. Nuorempana kirjoitin mielikuvituksellisisa tarinoita. Luulen että tutkin sillä tavalla ihmisenä olemista: yritin eläytyä eri tilanteissa olevien ihmisten asemaan. Joskus kuvittelin olevani eläinkin. Nykyään kirjoittaminen on minulle itsetutkiskelun väline, se auttaa hahmottamaan ajatuksia, piirtämään niiden ääriviivoja. Pidän myös siitä ajatuksesta, että ajatukset eivät vain katoa kun muisti loppuu, vaan että niistä jää jokin jälki. Niihin voi palata vuosien päästä. Voi ajatella että tuollaisia minä ajattelin silloin, ja miettiä onko kenties muuttunut vaiko ei.









Kirjoittaminen on sanoilla maalaamista, tunnelman luomista. Leikittelen usein ajatuksella että runon kirjoittaminen on kuin telepatiaa, ajatuksen siirtämistä ihmisestä toiseen. Runo on minulle sillä tavalla luonteva tapa kirjoittaa,että olen hyvin viehättynyt siitä, miten jokin asia voidaan kertoa taikka tunnelma välittää hyvinkin vähillä sanoilla ja lauseilla. Minua kiehtoo se, kuinka vähällä ihmiset voivat toisiaan ymmärtää, ja miten lukijan omat tunteet ja elämänkokemukset täydentävät kertomuksen ne osat joita ei varsinaisesti ole sanoilla kuvattu. Sanoma joka välittyy on siis tavallaan kirjailijan ja lukijan yhteinen näkemys, missä toinen täydentää toista. Ihmisten kokemukset ja tunteet ovat loppujen lopuksi hyvin samankaltaisia, siksi me kai kykenemme empatian kokemiseen.

Kirjoittaessani haluaisin olla aito ja rohkea. Haluaisin puhua asioista sellaisina kuin ne koen. Ihminen on monisyinen ja mutkikas kokonaisuus. Median luoma ihmiskuva on mielestäni siinä mielessä vaarallinen, että se antaa usein kuvaa siitä että "normaalia" on se, että kaikki on hallinnassa, ihminen on tyyni ja tunteet kauniita. Kuitenkin elämään kuuluu niin paljon muutakin. Ajattelen usein että loppujen lopuksi vapautta on se, että uskaltaa olla autenttinen pelkäämättä rakkauden menettämistä. Rakkauden ehto ei ole kauneus taikka ristiriidattomuus, rakkauden ehto on vain halu rakastaa.

Kirjani on saatavilla Kaunista ja hyvää -verkkokaupasta taikka kustantajan (Mediapinta oy) omasta verkkokaupasta täältä. Kirja kuuluu Mediapinta oy:n Suomi 100 runokirjaa -sarjaan.


Toivottavasti joku teistä löytäisi tästä yhtymäkohdan itseensä ja maailmaansa. Kiva olisi kuulla jos niin tapahtuu :)

Ulla

Kommentit

Suositut tekstit